Kihlakuvat

Olimme viikonloppuna vanhempieni luona maalla kera siskoni sekä poikakaveriemme. Tarkoituksena oli, että siskoni ottaa kihlakuvamme, sillä tämä harrastaa valokuvausta. Kuten jo aiemmin todettua, halusin kuviin metsäistä teemaa ja vuodenaikaa näkyviin. Näin saamme kivat "sisarkuvat" sitten, kun hääkuvatkin otetaan luultavasti syysteemaan sopien. Talvikihlaus ja syyshäät, eikun vuodenaikoja kuviin vaan.

Siskoni meikkasi minut, sillä hän tekee myös häämeikkini. Pääsimme samalla harjoittelemaan siis myös häämeikkiä. Olen itse ihan uupelo meikkaamisessa, ja teenkin päivittäisen meikkini tosi nopeasti ja simppelisti. Oli uusi kokemus (eikä pelkästään miellyttävä sellainen) olla toisen puunattavana. Pyyntöni oli lähinnä näyttää suht itseltäni, mutta meikin tuli kuitenkin olla tarpeeksi näyttävä, että se erottuisi kuvissa jotenkin. Häämeikkiin esimerkiksi tekoripset saavat olla hieman neutraalimmat, etteivät ne näytä turhan hurjilta livenä.

Ostin melkein heti kihlauksen jälkeen alennusmyynneistä Seppälän vihertävän mekon, jota ajattelin käyttää sekä kihlakuvissa että kihlajaisissamme. Se on sopivan peittävä, mutta kuitenkin myötäilee vartaloa. Mekko on mielestäni melko ajaton, mikä on kihlakuvien osalta hyvä asia - en halua, että kuvat näyttävät liikaa ajankuvilta, kun niitä katselee vuosikymmenien päästä. Esimerkiksi omien vanhempieni kihlakuva on olkatoppauksineen ja tupeerauksineen niin kasarin loppua kuin olla voi. Annoin miehelle ihan vapaat kädet oman pukeutumisensa suhteen, lähinnä vihjaisin, että tämän omistama hopeanharmaa kauluspaita sopisi minun mekkoni juhlavuustasoon. En halunnut mitään arkisia kuvia, mutta en toisaalta ihan viimeisen päälle pyntätyn juhlavia. Siksi matalat ylipolvensaappaat, luonnollinen aukioleva fleda ja miehen farkut saivat tuoda vähän arkisuutta kauluspaidoille ja pitsimekoille.

Kaikista tärkeintä kuvassa oli mielestäni, että se ei olisi tylsän jäykkä. Inhoan hää-ja kihlakuvia, joissa pari vain pönöttää tympeän näköisinä. Toki joissain tapauksissa jäykkyyskin voi toimia tehokeinona, mutta yleensä ne ovat aivan hirveitä. Halusin, että meidän kuvistamme välittyy tunnetta, niidenhän takia kihloihin jumaliste mentiin eikä koska oli pakko. Mielestäni kuvat onnistuivat tältäkin osin hyvin ja niistä näkee, että meillä on hauskaa keskenämme.

Vanhempieni talon lähellä on mökkiläisten käyttämä metsätie, jossa on tosi vähän liikennettä ja vanhoja kuusia. Se valikoitui päässäni hyvin nopeasti potentiaaliseksi kuvauspaikaksi. Onneksi vettä ei tihkuttanut ihan koko kuvaussessiota. Kuvaaminen oli muutenkin sujuvaa, sillä olimme miettineet valmiiksi halutut kuvausasennot ja kuvakulmat, lisäksi siskoni poikaystävä toimi assistenttina säätäen meidän asentojamme ja ilmeitämme. Koko hommaan meni ehkä vartti, ja saimme useita mahdollisia kuvia käytettäväksi kihlakuvina. Lopulta olimme hieman eri mieltä hyvistä kuvista ja päädyimme kahteen, joista juhlissamme vieraat saavat sitten ottaa haluamansa. Tiedän, että ainakin isovanhemmat haluavat mahdollisimman lähikuvaa, ja toiset vähän "taiteellisempaa". Nyt lopputulos miellyttänee sitten kaikkia. Oikeasti, omat isovanhempani äidin puolelta nalkuttavat jokaisesta rippi-, yo-jne-kuvasta mitä saavat meiltä, sillä emme ikinä mene studioon kuvattaviksi. Maaseudussa on se puoli, että kuviin saa kivoja miljöitä, ja niistä tulee huomattavasti eläväisempiä kuin tympeiden taustakankaiden avulla otetuista sisätilakuvista. Lisäksi maalta on pitkä matka lähteä kuvattavaksi, ja jonojen takia kuvia ei saisi otettua edes juhlapäivänä. Hyvänä esimerkkinä isovanhempien oudosta fiksaatiosta studiokuviin ja mahdollisimman lähikuviin oli siskoni yo-kuva. Varsinaisessa kuvassa hän oli järven rannassa koko kropan mitalta, mikä ei tuntunut heille kelpaavan - heidän lipastonsa päällä serkkujemme studiokuvien joukossa on tällä hetkellä siskostani lakki päässä otettu kuva, jonka he ovat leikanneet kuvakalenterista, jonka tein heille joululahjaksi! Kuvassa sisko on kuvattu läheltä seinää vasten, joka on ilmeisesti enemmän heidän makuunsa. Voi luoja miten itsepäistä touhua :D Alla siis nämä kaksi valituksi tullutta kuvaa:

Koska olimme jo valmiiksi laittautuneina ja joku muu kuin minä hääri kameran takana, niin halusimme myös "perhepotretin" koirani Jackin kanssa. Se ei ole todellakaan mikään linssilude, vaan pelkää kameroita. Nyt otimme vauhdilla pari kuvaa, joista yksi onnistui hyvin. 

Noh kaikenkaikkiaan olen tyytyväinen kuvaussessiomme tuloksiin. Laitoin kuvat jo teetettäviksi, ja saatamme kehystää omalle seinälle jonkinlaisen kuvakollaasin muistoksi. Ja huom, nämä ovat oikeasti ensimmäiset edustuskuvamme parina! Yleensä vähintään jompikumpi meistä näyttää ihan järkyttävältä kuvissa. Tällöin aion ottaa kaiken ilon irti muutamastakin onnistuneesta kuvasta :D