Meidän historiikkimme

Koska aloitin hääblogin, lienee paikallaan hieman avata ihan tulevien juhlien keskiössä olevan parisuhteen syntyjä syviä. Nimenomaan sitä syntyä ja miten tähän on päädytty. Harkitsen vakavasti pitämään jonkinmoisen informatiivisen mutta viihteellisen osion yhteisestä historiastamme myös ihan itse juhlissa, sillä usein häissä ja ihan tuttuja pariskuntia nähdessä tulee mietittyä, että mikähän tapahtuma nämäkin ajoi yhteen. Harva vaan viitsii tämmöisistä kysellä. Ainakin itsestäni on aina kiva kuunnella tarinoita siitä, miten kukakin tapasi toisensa :)

Koristusta ensimmäisistä häistä, joissa olimme yhdessä vieraina.

Eli lyhyestä virsi kaunis -henkisille lukijoille lyhyt tiivistelmä: Tinder. Siinäpä se. Ennen tätä kohtalokasta swaippausta olimme olleet kumpikin tahoillamme pitkissä ns. vakiparisuhteissa, jotka kumpikin kesän kääntyessä syksyyn loppuivat. Kummassakin tapauksessa me olimme suhteen päätökseen saattavana osapuolena, eli periaatteessa emme joutuneet pitämään mitään pitkiä jätetyksi tulleen suruaikoja. Noihin aikoihin tuleva puolisoni sitten muutti kanssani samaan kaupunkiin, ja latasi puhelimeensa Tinderin. Myös itse uuteen kämppään muuttaessani olin jo kauan pitänyt Tinderiä nerokkaana keksintöjä, ja vihdoin latasin sen ja aloin swaippailemaan. Molemmilla osapuolilla oli tässä vaiheessa siis vielä tarkoitus vain katsoa, mistä kaikki puhuvat. Omana ideanani oli kevyesti deittailla miehiä, koska se vaihe minulta jäi pitkän edeltävän parisuhteeni takia tekemättä. Parisuhteeseen en heti hinkunut, eikä myöskään sieltä lopulta löytynyt mieheni ollut syöksymässä heti uuteen kainaloon.

Tinderissähän on superlike-ominaisuus, jolla voi kerran päivässä superlikettää jotain oikein mielenkiintoista tyyppiä. Tällöin näiden liketysten kanssa on oltava tarkkana, ja toisaalta saatu superlike on heti merkki toisen todellisesta kiinnostuksesta. Noh, sain superliken eräältä miekkoselta, jonka pärstäkerroin miellytti sen verran, että liketin takaisin. Keskustelu alkoi, ja toisin kuin monet, tämä keskustelukumppani piti oikeasti keskustelua myös yllä aktiivisesti. Olin profiilissani kertonut kuuntelevani raskaampaa musiikkia, ja tämä kyseli täsmennystä, rupatteli kuulumisiaan jne. Aloimme löytämään yhtäläisyyksiä ja paikoin jopa naurettavuuksiin asti etenevää samanlaisuutta. Etenkin aivan samanlaiset elämäntilanteet parisuhteiden päättymisen osalta huvittivat. Huomasimme myös haluavamme aivan samanlaisia asioita tulevaisuudelta, eli muuttoa maalle, reissuja ja runsasta katrasta eläimiä. Kävin parin eri miehen kanssa treffeillä ennen tämän yhden tapaamista, ja jo tuo kaksi viikkoa ahkeraa tsättäilyä ennen h-hetkeä olivat tehneet tästä varteenotettavimman kumppaniehdokkaan. Jännitin treffejä ihan älyttömästi, koska mielikuvissani olin onnistunut jo luomaan minulle täydellisen miehen. Jotenkin tiesimme kuitenkin kumpikin tahoillamme, että tässä nyt on joku suurempi sähläys menossa. Olemme kumpikin todella valikoivia siitä, millaisia ihmisiä jaksamme katsella elämässämme, saati sitten parisuhteen toisena osapuolena. Olimme siis periaatteessa varautuneet siihen, että mistään deittisovelluksista nyt ei ainakaan löydy meidäntyylisiämme ihmisiä, vaan kävisimme hetken viestittelemässä toinen toistaan tylsempien tyyppien kanssa ja sitten kyllästyisimme koko touhuun. Meillä kahdella kaikki tuntui olevan niin luontevaa heti alusta asti. Laitoin sekä kavereilleni että jopa äitilleni viestiä, että kyllä olisi aika hyvänoloinen tyyppi nyt kierroksessa. En siis tosiaankaan hingunnut heti mitään vakavaa, mutta mitäs osui kohdalle...

Shottilasit, jotka liittyvät ensitreffeihimme. Olin käynyt Islannissa joku aika ennen treffejä, ja matkamuistolaseista päädyimme ottamaan parit shotit islantilaista alkoholia.

Niin, ne ekat treffit. Nehän venähtivät lopulta kestämään vähän kauemmin. Tapasimme vakibaarissani, jossa istuskelin vakiopöydässäni. Ovesta astui mies, jonka tunnistin heti. Tyhmää ja kliseistä mutta totta, mutta sillä hetkellä tuli rauhallinen olo, kuin palaset olisivat loksahtaneet paikoilleen. Enää ei jännittänyt. Toinen osapuoli sanoi, että minun näkemiseni oli kuin olisi saanut lapiosta lyönnin päin kasvojaan. Toivon, että hyvällä tavalla. Halasimme ja istahdimme samaan pöytään. En muista yhtään mistä puhuimme koko illan, muistan vain miten tuijottelimme toisiamme ja näytimme varmaan ulkopuolisista huvittavilta. Kaikki tärkeät oli juteltu jo viesteissä läpi, ja mahdolliset dealbreakerit oli tutkailtu. Käytännössä näkeminen enää vain vahvisti kaiken todeksi, ja sai bitit muuttumaan oikeaksi ihmiseksi. Myöskään kuvat eivät olleet valehdelleet, eli toinen ei ollutkaan mikään niin susiruma, että siitä ei olisi mahdollista päästä yli. Päinvastoin.

Edelleenkin tyhmää mutta totta, poistuin kesken treffien käymään lempibändini keikalla, jonne olin ostanut liput jo aiemmin. Treffikumppanini vitsaili lähtiessäni, että en varmaan tulisi enää takaisin. Totesin jotain siihen malliin, että todellakin aion palata. Sain keikan aikana viestiä, että olin parempi kuin kuvissa, tarkoittaen vissiin ulkonäköäni. Palasin treffeille, ja niistä tuli tosiaan elämäni pisimmät ensitreffit.

Pari viikkoa tapailua ja ihan hillitöntä pää pilvissä kulkemista ja vihdoin seurustelimme virallisesti. Emme tosin päivittäneet Facebook-statuksiamme sun muita ihan heti ihan säädyllisyyden nimessä, olihan esimerkiksi oman parisuhteeni loppumisesta kulunut vain vähän aikaa. 1.11 oli kuitenkin seurustelumme alkupäivä, ja tasan 14 kuukautta myöhemmin eteeni polvistuttiin jatkuvan toisen luona käymässä ravaamisen päätteeksi. Olimme jo alusta asti lähteneet suhteeseen tosissamme, mutta ihan suoraan ääneen puhuen, että emme olisi suhteessa enää kun se ei tuntuisi hyvältä. Meille molemmille oma ja toistemme aika on ollut sen verran arvokasta, että emme ole halunneet tuhlata sitä olemalla väärän tyypin kanssa vääristä syistä. Emme ole myöskään "tyytyvää" ihmislajia, eli emme suostu ottamaan kakkosvaihtoehtoja elämässämme. Siitä syystä olemme toisillemme toimiva tiimi, joka osaa arvostaa parisuhdetta sen sattumanvaraisesta luonteesta huolimatta. Emme olisi tässä, ellemme haluaisi sitä oikeasti. Elämiä on yksi, ja sitä ei tule täyttää kompromisseilla. Parisuhteen perustaan eivät kuulu kompromissit samaan tapaan kuin sen normaaliin arkeen, jossa vähäpätöisemmät asiat ovat toki aina neuvoteltavissa - sen sijaan jokapäiväisen elämän pilarit eivät. Kihlaus, yhteenmuutto ja naimisiinmeno ovat kaikki meille suuria askelia. Toki tiedostamme, että kaikesta pääsee aina halutessaan pois, joten emme ole kuitenkaan kietomassa koko tulevaisuuttamme vain toiseen ihmiseen. Tästä syystä on aina tärkeää, että parisuhteessa kumpikin haluaa samoja asioita. Toisen tavoitteiden mukana meneminen ei ole pitkässä juoksussa koskaan kannattavaa, ja parisuhteen loppuessa voi jäädä tyhjän päälle. Kahden samasta puusta veistetyn suhteessa kumpikin saa toteuttaa toiveitaan ja olla mitä on, kuitenkin jokainen hetki arvostaen sen toisen olemassaoloa ja sitä, että saa kulkea sen kanssa samoja polkuja. Kävimme tosiaan jo varhaisessa Tinder-keskusteluvaiheessa läpi tärkeät kysymykset toisen toiveista elämässä, mikä saattaisi kammoksuttaa joitain. Omalla kohdallani tämä oli tärkeä varotoimenpide, jotta tiedän toisen halujen sulautuvan sopivasti omiini. Kun en halunnut tapailla ihmistä vain tapailun vuoksi, niin en olisi jaksanut nähdä minkäänlaista vaivaa vääränlaiseen tyyppiin.

Huonolaatuinen puhelinkuva. Tykkäämme kumpikin olla luonnossa, ja poikaystäväni on adoptoinut koirani kuin omakseen. Heillä on keskenään ihan omia poikien juttuja.

Tässä siis hieman taustatarinaa sille, miten meistä tuli me ja miten me ollaan edelleen me (toisin kuin siinä Sannin biisissä). Todellista sattumanvaraisuutta, sopivaan aikaan ajoitettuja eroja ja muuttoja. Kahden introvertin yhteentörmäys luomaan parisuhde, jossa todellakin on niitä hiljaisia hetkiä - aina ei tarvitse olla äänessä, kun on hyvä olla :)