Teemaan sisälle johdattelevia kuvia olen kerännyt Pinterestiin jo hyvissäajoin ennen kosituksi tulemista. Vaikka en edelleenkään ole koskaan ollut mikään häähullu, lähinnä visualisti :)
lauantai 4. maaliskuuta 2017
Häidemme teema
Kuten jo aiemmin sanottua, meidän häissämme punaisina lankoina tulevat olemaan syksy, syksyiset teemavärit ja viikinkiaika. Jälkimmäisellä en tarkoita sitä, että pukisimme vieraille sarvelliset viikinkikypärät ja taistelisimme hääohjelmana kaksintaisteluja kunnes joku päätyy Valhallaan. Teemat ovat minulle mauste, jota ripotella perinteisten häähommien päälle. Olen itse halunnut pitää syyshäät jo vuosia, ja siitä eteenpäin unelmahääni ovat pysyneet melko muuttumattomina, toki ideoiden vuosien myötä kirkastuessa ja luonnollisesti etenkin sulhasen löytymisen myötä kehittyessä. Oli hienoa huomata, että on oikeasti löytänyt samanhenkisen ihmisen, kun tavoitteemme häiden suhteen sujahtavat tosi saumattomasti yhteen :)
Teemaan sisälle johdattelevia kuvia olen kerännyt Pinterestiin jo hyvissäajoin ennen kosituksi tulemista. Vaikka en edelleenkään ole koskaan ollut mikään häähullu, lähinnä visualisti :)
Kuvissa hieman sitä yleisfiilistä, mitä haluan häihimme. Juhlatilamme on hämärä, joten sitä on valaistava erilaisin keinoin. Yksi miinus paikassamme on se, että henkilökunnan lähdettyä kynttilät on sammutettava. Tästä syystä kynttilöitä on lähtökohtaisestikaan aivan turha viritellä alkuunkaan, joten hankimme varmasti patterilla käyviä kynttilöitä sekä valosarjoja valonlähteiksi. Kivat lyhdyt vaan kynttilöiden ympärille niin on periaatteessa aivan sama, onko sisällä oikea kynttilä vai ei. Ainakin minulle tämä vaatii sen kynttilöiden piilottamisen, sillä en muuten tykkää sähkökynttilöistä lainkaan. Lisäksi koristelemme tilaa luonnonmateriaalein sekä leikko-ja purkkikukin. Koska oma kihlasormukseni on punakultainen, olen miettinyt tällä hetkellä trendikkään ruusukullan ottamista mukaan tuomaan vähän blingiä. Täytynee katsoa, muuttuuko tuo trendi liian yleiseksi ja onko ensi vuoteen mennessä siitä saatu jo yliannostus :) Muuten värit eivät tästä tainneet käydä kovin selvästi ilmi, mutta tosiaan oranssia ja punaisen eri sävyjä olisi tarkoitus ympätä koristeluun. Periaatteessa paikka saisi näyttää siltä, miten viikingit aikanaan olisivat voineet häitään juhlia. Toki täysin tätä ideaa ei ole tarkoitus noudattaa, mutta pääsääntöisesti modernin maailman humputukset saavat jäädä taa viikinkikeskukseen tullessa. Mikäs sen parempi tapa irrottautua arjesta.
Teemaan sisälle johdattelevia kuvia olen kerännyt Pinterestiin jo hyvissäajoin ennen kosituksi tulemista. Vaikka en edelleenkään ole koskaan ollut mikään häähullu, lähinnä visualisti :)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti