Kihlakuvat

Olimme viikonloppuna vanhempieni luona maalla kera siskoni sekä poikakaveriemme. Tarkoituksena oli, että siskoni ottaa kihlakuvamme, sillä tämä harrastaa valokuvausta. Kuten jo aiemmin todettua, halusin kuviin metsäistä teemaa ja vuodenaikaa näkyviin. Näin saamme kivat "sisarkuvat" sitten, kun hääkuvatkin otetaan luultavasti syysteemaan sopien. Talvikihlaus ja syyshäät, eikun vuodenaikoja kuviin vaan.

Siskoni meikkasi minut, sillä hän tekee myös häämeikkini. Pääsimme samalla harjoittelemaan siis myös häämeikkiä. Olen itse ihan uupelo meikkaamisessa, ja teenkin päivittäisen meikkini tosi nopeasti ja simppelisti. Oli uusi kokemus (eikä pelkästään miellyttävä sellainen) olla toisen puunattavana. Pyyntöni oli lähinnä näyttää suht itseltäni, mutta meikin tuli kuitenkin olla tarpeeksi näyttävä, että se erottuisi kuvissa jotenkin. Häämeikkiin esimerkiksi tekoripset saavat olla hieman neutraalimmat, etteivät ne näytä turhan hurjilta livenä.

Ostin melkein heti kihlauksen jälkeen alennusmyynneistä Seppälän vihertävän mekon, jota ajattelin käyttää sekä kihlakuvissa että kihlajaisissamme. Se on sopivan peittävä, mutta kuitenkin myötäilee vartaloa. Mekko on mielestäni melko ajaton, mikä on kihlakuvien osalta hyvä asia - en halua, että kuvat näyttävät liikaa ajankuvilta, kun niitä katselee vuosikymmenien päästä. Esimerkiksi omien vanhempieni kihlakuva on olkatoppauksineen ja tupeerauksineen niin kasarin loppua kuin olla voi. Annoin miehelle ihan vapaat kädet oman pukeutumisensa suhteen, lähinnä vihjaisin, että tämän omistama hopeanharmaa kauluspaita sopisi minun mekkoni juhlavuustasoon. En halunnut mitään arkisia kuvia, mutta en toisaalta ihan viimeisen päälle pyntätyn juhlavia. Siksi matalat ylipolvensaappaat, luonnollinen aukioleva fleda ja miehen farkut saivat tuoda vähän arkisuutta kauluspaidoille ja pitsimekoille.

Kaikista tärkeintä kuvassa oli mielestäni, että se ei olisi tylsän jäykkä. Inhoan hää-ja kihlakuvia, joissa pari vain pönöttää tympeän näköisinä. Toki joissain tapauksissa jäykkyyskin voi toimia tehokeinona, mutta yleensä ne ovat aivan hirveitä. Halusin, että meidän kuvistamme välittyy tunnetta, niidenhän takia kihloihin jumaliste mentiin eikä koska oli pakko. Mielestäni kuvat onnistuivat tältäkin osin hyvin ja niistä näkee, että meillä on hauskaa keskenämme.

Vanhempieni talon lähellä on mökkiläisten käyttämä metsätie, jossa on tosi vähän liikennettä ja vanhoja kuusia. Se valikoitui päässäni hyvin nopeasti potentiaaliseksi kuvauspaikaksi. Onneksi vettä ei tihkuttanut ihan koko kuvaussessiota. Kuvaaminen oli muutenkin sujuvaa, sillä olimme miettineet valmiiksi halutut kuvausasennot ja kuvakulmat, lisäksi siskoni poikaystävä toimi assistenttina säätäen meidän asentojamme ja ilmeitämme. Koko hommaan meni ehkä vartti, ja saimme useita mahdollisia kuvia käytettäväksi kihlakuvina. Lopulta olimme hieman eri mieltä hyvistä kuvista ja päädyimme kahteen, joista juhlissamme vieraat saavat sitten ottaa haluamansa. Tiedän, että ainakin isovanhemmat haluavat mahdollisimman lähikuvaa, ja toiset vähän "taiteellisempaa". Nyt lopputulos miellyttänee sitten kaikkia. Oikeasti, omat isovanhempani äidin puolelta nalkuttavat jokaisesta rippi-, yo-jne-kuvasta mitä saavat meiltä, sillä emme ikinä mene studioon kuvattaviksi. Maaseudussa on se puoli, että kuviin saa kivoja miljöitä, ja niistä tulee huomattavasti eläväisempiä kuin tympeiden taustakankaiden avulla otetuista sisätilakuvista. Lisäksi maalta on pitkä matka lähteä kuvattavaksi, ja jonojen takia kuvia ei saisi otettua edes juhlapäivänä. Hyvänä esimerkkinä isovanhempien oudosta fiksaatiosta studiokuviin ja mahdollisimman lähikuviin oli siskoni yo-kuva. Varsinaisessa kuvassa hän oli järven rannassa koko kropan mitalta, mikä ei tuntunut heille kelpaavan - heidän lipastonsa päällä serkkujemme studiokuvien joukossa on tällä hetkellä siskostani lakki päässä otettu kuva, jonka he ovat leikanneet kuvakalenterista, jonka tein heille joululahjaksi! Kuvassa sisko on kuvattu läheltä seinää vasten, joka on ilmeisesti enemmän heidän makuunsa. Voi luoja miten itsepäistä touhua :D Alla siis nämä kaksi valituksi tullutta kuvaa:

Koska olimme jo valmiiksi laittautuneina ja joku muu kuin minä hääri kameran takana, niin halusimme myös "perhepotretin" koirani Jackin kanssa. Se ei ole todellakaan mikään linssilude, vaan pelkää kameroita. Nyt otimme vauhdilla pari kuvaa, joista yksi onnistui hyvin. 

Noh kaikenkaikkiaan olen tyytyväinen kuvaussessiomme tuloksiin. Laitoin kuvat jo teetettäviksi, ja saatamme kehystää omalle seinälle jonkinlaisen kuvakollaasin muistoksi. Ja huom, nämä ovat oikeasti ensimmäiset edustuskuvamme parina! Yleensä vähintään jompikumpi meistä näyttää ihan järkyttävältä kuvissa. Tällöin aion ottaa kaiken ilon irti muutamastakin onnistuneesta kuvasta :D

Meidän historiikkimme

Koska aloitin hääblogin, lienee paikallaan hieman avata ihan tulevien juhlien keskiössä olevan parisuhteen syntyjä syviä. Nimenomaan sitä syntyä ja miten tähän on päädytty. Harkitsen vakavasti pitämään jonkinmoisen informatiivisen mutta viihteellisen osion yhteisestä historiastamme myös ihan itse juhlissa, sillä usein häissä ja ihan tuttuja pariskuntia nähdessä tulee mietittyä, että mikähän tapahtuma nämäkin ajoi yhteen. Harva vaan viitsii tämmöisistä kysellä. Ainakin itsestäni on aina kiva kuunnella tarinoita siitä, miten kukakin tapasi toisensa :)

Koristusta ensimmäisistä häistä, joissa olimme yhdessä vieraina.

Eli lyhyestä virsi kaunis -henkisille lukijoille lyhyt tiivistelmä: Tinder. Siinäpä se. Ennen tätä kohtalokasta swaippausta olimme olleet kumpikin tahoillamme pitkissä ns. vakiparisuhteissa, jotka kumpikin kesän kääntyessä syksyyn loppuivat. Kummassakin tapauksessa me olimme suhteen päätökseen saattavana osapuolena, eli periaatteessa emme joutuneet pitämään mitään pitkiä jätetyksi tulleen suruaikoja. Noihin aikoihin tuleva puolisoni sitten muutti kanssani samaan kaupunkiin, ja latasi puhelimeensa Tinderin. Myös itse uuteen kämppään muuttaessani olin jo kauan pitänyt Tinderiä nerokkaana keksintöjä, ja vihdoin latasin sen ja aloin swaippailemaan. Molemmilla osapuolilla oli tässä vaiheessa siis vielä tarkoitus vain katsoa, mistä kaikki puhuvat. Omana ideanani oli kevyesti deittailla miehiä, koska se vaihe minulta jäi pitkän edeltävän parisuhteeni takia tekemättä. Parisuhteeseen en heti hinkunut, eikä myöskään sieltä lopulta löytynyt mieheni ollut syöksymässä heti uuteen kainaloon.

Tinderissähän on superlike-ominaisuus, jolla voi kerran päivässä superlikettää jotain oikein mielenkiintoista tyyppiä. Tällöin näiden liketysten kanssa on oltava tarkkana, ja toisaalta saatu superlike on heti merkki toisen todellisesta kiinnostuksesta. Noh, sain superliken eräältä miekkoselta, jonka pärstäkerroin miellytti sen verran, että liketin takaisin. Keskustelu alkoi, ja toisin kuin monet, tämä keskustelukumppani piti oikeasti keskustelua myös yllä aktiivisesti. Olin profiilissani kertonut kuuntelevani raskaampaa musiikkia, ja tämä kyseli täsmennystä, rupatteli kuulumisiaan jne. Aloimme löytämään yhtäläisyyksiä ja paikoin jopa naurettavuuksiin asti etenevää samanlaisuutta. Etenkin aivan samanlaiset elämäntilanteet parisuhteiden päättymisen osalta huvittivat. Huomasimme myös haluavamme aivan samanlaisia asioita tulevaisuudelta, eli muuttoa maalle, reissuja ja runsasta katrasta eläimiä. Kävin parin eri miehen kanssa treffeillä ennen tämän yhden tapaamista, ja jo tuo kaksi viikkoa ahkeraa tsättäilyä ennen h-hetkeä olivat tehneet tästä varteenotettavimman kumppaniehdokkaan. Jännitin treffejä ihan älyttömästi, koska mielikuvissani olin onnistunut jo luomaan minulle täydellisen miehen. Jotenkin tiesimme kuitenkin kumpikin tahoillamme, että tässä nyt on joku suurempi sähläys menossa. Olemme kumpikin todella valikoivia siitä, millaisia ihmisiä jaksamme katsella elämässämme, saati sitten parisuhteen toisena osapuolena. Olimme siis periaatteessa varautuneet siihen, että mistään deittisovelluksista nyt ei ainakaan löydy meidäntyylisiämme ihmisiä, vaan kävisimme hetken viestittelemässä toinen toistaan tylsempien tyyppien kanssa ja sitten kyllästyisimme koko touhuun. Meillä kahdella kaikki tuntui olevan niin luontevaa heti alusta asti. Laitoin sekä kavereilleni että jopa äitilleni viestiä, että kyllä olisi aika hyvänoloinen tyyppi nyt kierroksessa. En siis tosiaankaan hingunnut heti mitään vakavaa, mutta mitäs osui kohdalle...

Shottilasit, jotka liittyvät ensitreffeihimme. Olin käynyt Islannissa joku aika ennen treffejä, ja matkamuistolaseista päädyimme ottamaan parit shotit islantilaista alkoholia.

Niin, ne ekat treffit. Nehän venähtivät lopulta kestämään vähän kauemmin. Tapasimme vakibaarissani, jossa istuskelin vakiopöydässäni. Ovesta astui mies, jonka tunnistin heti. Tyhmää ja kliseistä mutta totta, mutta sillä hetkellä tuli rauhallinen olo, kuin palaset olisivat loksahtaneet paikoilleen. Enää ei jännittänyt. Toinen osapuoli sanoi, että minun näkemiseni oli kuin olisi saanut lapiosta lyönnin päin kasvojaan. Toivon, että hyvällä tavalla. Halasimme ja istahdimme samaan pöytään. En muista yhtään mistä puhuimme koko illan, muistan vain miten tuijottelimme toisiamme ja näytimme varmaan ulkopuolisista huvittavilta. Kaikki tärkeät oli juteltu jo viesteissä läpi, ja mahdolliset dealbreakerit oli tutkailtu. Käytännössä näkeminen enää vain vahvisti kaiken todeksi, ja sai bitit muuttumaan oikeaksi ihmiseksi. Myöskään kuvat eivät olleet valehdelleet, eli toinen ei ollutkaan mikään niin susiruma, että siitä ei olisi mahdollista päästä yli. Päinvastoin.

Edelleenkin tyhmää mutta totta, poistuin kesken treffien käymään lempibändini keikalla, jonne olin ostanut liput jo aiemmin. Treffikumppanini vitsaili lähtiessäni, että en varmaan tulisi enää takaisin. Totesin jotain siihen malliin, että todellakin aion palata. Sain keikan aikana viestiä, että olin parempi kuin kuvissa, tarkoittaen vissiin ulkonäköäni. Palasin treffeille, ja niistä tuli tosiaan elämäni pisimmät ensitreffit.

Pari viikkoa tapailua ja ihan hillitöntä pää pilvissä kulkemista ja vihdoin seurustelimme virallisesti. Emme tosin päivittäneet Facebook-statuksiamme sun muita ihan heti ihan säädyllisyyden nimessä, olihan esimerkiksi oman parisuhteeni loppumisesta kulunut vain vähän aikaa. 1.11 oli kuitenkin seurustelumme alkupäivä, ja tasan 14 kuukautta myöhemmin eteeni polvistuttiin jatkuvan toisen luona käymässä ravaamisen päätteeksi. Olimme jo alusta asti lähteneet suhteeseen tosissamme, mutta ihan suoraan ääneen puhuen, että emme olisi suhteessa enää kun se ei tuntuisi hyvältä. Meille molemmille oma ja toistemme aika on ollut sen verran arvokasta, että emme ole halunneet tuhlata sitä olemalla väärän tyypin kanssa vääristä syistä. Emme ole myöskään "tyytyvää" ihmislajia, eli emme suostu ottamaan kakkosvaihtoehtoja elämässämme. Siitä syystä olemme toisillemme toimiva tiimi, joka osaa arvostaa parisuhdetta sen sattumanvaraisesta luonteesta huolimatta. Emme olisi tässä, ellemme haluaisi sitä oikeasti. Elämiä on yksi, ja sitä ei tule täyttää kompromisseilla. Parisuhteen perustaan eivät kuulu kompromissit samaan tapaan kuin sen normaaliin arkeen, jossa vähäpätöisemmät asiat ovat toki aina neuvoteltavissa - sen sijaan jokapäiväisen elämän pilarit eivät. Kihlaus, yhteenmuutto ja naimisiinmeno ovat kaikki meille suuria askelia. Toki tiedostamme, että kaikesta pääsee aina halutessaan pois, joten emme ole kuitenkaan kietomassa koko tulevaisuuttamme vain toiseen ihmiseen. Tästä syystä on aina tärkeää, että parisuhteessa kumpikin haluaa samoja asioita. Toisen tavoitteiden mukana meneminen ei ole pitkässä juoksussa koskaan kannattavaa, ja parisuhteen loppuessa voi jäädä tyhjän päälle. Kahden samasta puusta veistetyn suhteessa kumpikin saa toteuttaa toiveitaan ja olla mitä on, kuitenkin jokainen hetki arvostaen sen toisen olemassaoloa ja sitä, että saa kulkea sen kanssa samoja polkuja. Kävimme tosiaan jo varhaisessa Tinder-keskusteluvaiheessa läpi tärkeät kysymykset toisen toiveista elämässä, mikä saattaisi kammoksuttaa joitain. Omalla kohdallani tämä oli tärkeä varotoimenpide, jotta tiedän toisen halujen sulautuvan sopivasti omiini. Kun en halunnut tapailla ihmistä vain tapailun vuoksi, niin en olisi jaksanut nähdä minkäänlaista vaivaa vääränlaiseen tyyppiin.

Huonolaatuinen puhelinkuva. Tykkäämme kumpikin olla luonnossa, ja poikaystäväni on adoptoinut koirani kuin omakseen. Heillä on keskenään ihan omia poikien juttuja.

Tässä siis hieman taustatarinaa sille, miten meistä tuli me ja miten me ollaan edelleen me (toisin kuin siinä Sannin biisissä). Todellista sattumanvaraisuutta, sopivaan aikaan ajoitettuja eroja ja muuttoja. Kahden introvertin yhteentörmäys luomaan parisuhde, jossa todellakin on niitä hiljaisia hetkiä - aina ei tarvitse olla äänessä, kun on hyvä olla :)

Kihlajaissynttäreiden visuaalinen ilme

Kuukauden päästä ovat siis vuorossa kihlajaiset, kolmekymppiset ja kaksikymmentäkuutiset (?). Eli juhlia yhdessä paketissa kolmien edestä. Toki tämmöinen bileiden sekametelisoppa tulee olemaan aikamoinen sotku myös kutsuttujen ihmisten puolelta, sillä mestoilla tulee olemaan sekä isovanhempiamme että muita sukulaisia ja kavereita. Huhhuh millainen sillisalaatti, ruokametaforien käyttöä jatkaakseni. Koska juhlat valmistuvan todellisella minimibudjetilla ja parin kuukauden varoajalla, niin myös koristelut tulevat olemaan hyvin simppeleitä ja diy-henkisiä. Viikko juhliemme jälkeen on pääsiäinen, joka tietysti ponnahti suunnitellessani päähäni hyvin nopeasti. Eli valikoin tiettyjä pääsiäisen elementtejä, joita pippaloissa tulee näkymään.

Värien puolesta juhlat tulevat olemaan pitkälti kermanvaaleaa, vaaleankeltaista ja keltaista. Pääelementteinä koristeluissa tulevat olemaan jotkin pääsiäiskukat sekä kynttilät, joita kumpiakaan en ole vielä hommannut. Tila on kuitenkin nuorisoseuran talo, joka on iso. Kovin suuria koristuksia emme lähde toteuttamaan, vaan aika simppelillä linjalla tullaan menemään. Tiedä vaikka hakisin myös mustikanvarpuja availemaan silmujaan sopivasti juhliin mennessä...

Pinterestiä selaillessani (kaikki kuvat siis sieltä) sain taas noin miljoona ideaa erilaisista hienoista koristeluvaihtoehdoista! Alunperin ajatuksena oli, että isken joka pöytään narsissin ja that's it, mutta homma tuntuu eskaloituvan aika huolella. Kivaahan juhlien suunnittelu on kun sitä saa harvoin tehdä.

Häidemme teema

Kuten jo aiemmin sanottua, meidän häissämme punaisina lankoina tulevat olemaan syksy, syksyiset teemavärit ja viikinkiaika. Jälkimmäisellä en tarkoita sitä, että pukisimme vieraille sarvelliset viikinkikypärät ja taistelisimme hääohjelmana kaksintaisteluja kunnes joku päätyy Valhallaan. Teemat ovat minulle mauste, jota ripotella perinteisten häähommien päälle. Olen itse halunnut pitää syyshäät jo vuosia, ja siitä eteenpäin unelmahääni ovat pysyneet melko muuttumattomina, toki ideoiden vuosien myötä kirkastuessa ja luonnollisesti etenkin sulhasen löytymisen myötä kehittyessä. Oli hienoa huomata, että on oikeasti löytänyt samanhenkisen ihmisen, kun tavoitteemme häiden suhteen sujahtavat tosi saumattomasti yhteen :)

Teemaan sisälle johdattelevia kuvia olen kerännyt Pinterestiin jo hyvissäajoin ennen kosituksi tulemista. Vaikka en edelleenkään ole koskaan ollut mikään häähullu, lähinnä visualisti :)

Kuvissa hieman sitä yleisfiilistä, mitä haluan häihimme. Juhlatilamme on hämärä, joten sitä on valaistava erilaisin keinoin. Yksi miinus paikassamme on se, että henkilökunnan lähdettyä kynttilät on sammutettava. Tästä syystä kynttilöitä on lähtökohtaisestikaan aivan turha viritellä alkuunkaan, joten hankimme varmasti patterilla käyviä kynttilöitä sekä valosarjoja valonlähteiksi. Kivat lyhdyt vaan kynttilöiden ympärille niin on periaatteessa aivan sama, onko sisällä oikea kynttilä vai ei. Ainakin minulle tämä vaatii sen kynttilöiden piilottamisen, sillä en muuten tykkää sähkökynttilöistä lainkaan. Lisäksi koristelemme tilaa luonnonmateriaalein sekä leikko-ja purkkikukin. Koska oma kihlasormukseni on punakultainen, olen miettinyt tällä hetkellä trendikkään ruusukullan ottamista mukaan tuomaan vähän blingiä. Täytynee katsoa, muuttuuko tuo trendi liian yleiseksi ja onko ensi vuoteen mennessä siitä saatu jo yliannostus :) Muuten värit eivät tästä tainneet käydä kovin selvästi ilmi, mutta tosiaan oranssia ja punaisen eri sävyjä olisi tarkoitus ympätä koristeluun. Periaatteessa paikka saisi näyttää siltä, miten viikingit aikanaan olisivat voineet häitään juhlia. Toki täysin tätä ideaa ei ole tarkoitus noudattaa, mutta pääsääntöisesti modernin maailman humputukset saavat jäädä taa viikinkikeskukseen tullessa. Mikäs sen parempi tapa irrottautua arjesta.

Hääkuvaus. Kääk.

Vaikka lupasin itselleni olla olematta stressissä vielä ainakaan vuoteen häiden osalta, niin eräs asia alkoi poltella takaraivossa. Se oli hääkuvaus. Tähän liittyviä stressitekijöitä on useita, ja suurin niistä on raha. Hääkuvaus on tosi kallista lystiä ammattilaisen tekemänä. Haluamme, että häissä on läsnä joku ihan kuvaamiseen keskittyvä ainakin varsinaisen juhlinnan alkuun, koska kuvathan ovat käytännössä ainoa asia, mitä juhlista jää konkreettisesti käteen. Olen itse visuaalinen ihminen ja harrastanut jossain määrin kymmenisen vuotta valokuvausta, joten kuvilla on minulle iso merkitys.

Toisaalta tunnen monia hyviä kuvaajia ja tiedän, että kuvaajamme ei olisi pakko olla ammattilainen. Harrastelija tekisi joko aivan tai lähes yhtä hyvää työtä kuin ammattilainen, ja hänelle maksamamme palkka olisi luonnollisesti pienempi. Aloin pohtia eri Facebook-kuvaajaryhmiä ja laadin jo päässäni, millaisella ilmoituksella etsisin harrastelijakuvaajaa häihimme. Todellisuudessa selvittelin kuitenkin aikatauluja ja kävi ilmi, että koska häämme ovat saaressa (paikasta lisää myöhemmin), niin viimeisen poislähtevän lautan aikaisuuden takia kuvaajan tulisi olla saaressa yön yli. Tämä nostaisi kustannuksia ja vähentäisi varmasti halukkaita kuvaajia. Mistä helkkarista siis saisimme kuvaajan, joka olisi halukas katsomaan biletystämme myöhään yöhön ja majoittumaan saareen? Lähtökohtaisesti en halua häihimme vieraita ihmisiä pyörimään enää varsinaisen biletyksen aikana. Lisäksi kuvaajan läsnäolo olisi jo muutenkin meille molemmille melkoinen kynnys, sillä lähestulkoon inhoamme kumpikin olla kuvattavina, ja meistä otetut kuvat ovat hyvin usein epäonnistuneita. Meillä ei tällä hetkellä esimerkiksi ole vielä yhtään kuvaa, jossa kumpikin näyttäisi hyvältä :D

Seuraavassa vaiheessa mietin jo siskoni kanssa, jos tämä hoitaisi hääkuvien oton, ja jos useampikin juhlaväestä osallistuisi omasta puolestaan juhlien kuvaamiseen. En kuitenkaan halua, että ihan lähipiiristä kukaan joutuu käyttämään koko häitä kuvaamiseen ja ottamaan omasta puolestaan paineita kuvatallenteiden onnistumisesta. Toisaalta hääyleisössä ei käsittääkseni ole muita kovin kuvaustaitoisia kuin siskoni, jolle en siis halua koko hommaa missään nimessä sysätä.

Apuun ehti kaasoni. Hän on graafinen suunnittelija, ja arvelin hänen tuttavapiiristään mahdollisesti löytyvän ammattitasoisen harrastelijakuvaajan. En kuitenkaan muistanut/tiennyt, että hänen poikaystävänsä on kuvaaja. Kaaso kysyi tältä suostuisiko tämä kuvaamaan, ja hänelle se sopi. Lupasi vieläpä, että saamme kuvauksen häälahjaksi! (johon tietenkään emme sellaisenaan suostu, vaan korvaamme kyllä kuvaajalle jollain keinolla tämän vaivannäön) Voisiko jopa sanoa, että kaksi kärpästä yhdellä iskulla! Kaaso on kuitenkin osan aikaa häistä sidottu omiin hommiinsa, joten tämän poikaystävän on aivan sama heilua tuo aika kameran toisella puolen. Kumpikin saavat kuitenkin hääohjelman loputtua vapaata aikaa, jolloin velvollisuudet on jo hoidettu. Parhaana osiona tässä on se, että meidän ei tarvitse pitää häissämme enää ruokailun jälkeen palkallista henkilöstöä läsnä, ja kuvaajan ollessa tuttu tulee kuvistakin varmasti rennompia ja onnistuneempia.

Eli tällä hetkellä siis hääpaikka, ruoka ja kuvaaja ovat hanskassa. Eli käytännössä ne tärkeimmät osiot. Saan tosin aivan satavarman paniikin vielä lähemmin säästä - mikäli sataa ja tuulee, niin ulkokuvaus ei tule onnistumaan. Rosalan miljöö on nimittäin sen verran ihana, että olisi mahtavaa saada hyödynnettyä ulkotilaa hääkuvissa. Olen haaveillut metsäisistä, sadunomaisista tunnelmakuvista, joissa ruska näkyisi. Postauksen kuvituskuvina on Pinterestistä kerättyjä inspiraatiokuvia, joiden pohjalta ajattelin omasta puolestani lähteä kuvausta toteuttamaan. Miehellä tuskin on asiaan mitään lisättävää :)

Huonojen häiden tunnuspiirteet

Ennen kuin lähden perkaamaan sitä, millaiset häät meille on oikeastaan tulossa, haluaisin käydä hieman läpi huonoja häitä. Siis sitä, mitä minä ja me pyrimme kaikin keinoin välttämään. Olen ollut sekä hyvissä että ei-niin-hyvissä häissä, ja periaatteessa häihin pätevät ihan samat tunnuspiirteet kuin ihan mihin tahansa juhliin. Nämä ovat siis tasan yksi näkemys siitä, mitä häissä tulee välttää, monelle lista on varmasti erilainen. Itse tunnustaudun samantien perinteitä valikoiden kunnioittavaksi ja yleisesti oman tieni kulkijaksi, joten ehkä en kaikessa sovi muutenkaan perusmorsiamen muottiin :)

Tässä siis listauksena sitä, millaiset ovat huonot häät.

- paikalla on ihmisiä keistä edes hääpari ei tykkää. Sovinnaisuuden vuoksi kutsutut isotädit ja kumminkaimat joita kukaan ei halua juhliin. Miksi ihmeessä? Häitä vietetään usein vain kerran elämässä, joten miksi kutsua ihmisiä, keistä ei pidä? Pelkkä velvollisuudentunto on surkea peruste maksaa jonkun läsnäolosta. Etenkin vieraat, keiden tiedät etukäteen näyttävän ankeaa naamaa, olemaan tyytymättömiä ja jopa arvostelevan juhliasi - ainakin oma vereni kiehuu jo ajatuksesta. Jos haluaa pitää häät vain omalle perhepiirille tai kavereille, niin siitä vaan! Samaan kategoriaan niputan lapsettomat häät. Mikäli pari ei toivo häihinsä lapsia, mielestäni tästä ei tule kenenkään suuttua. On myös lasten suojelua, mikäli railakkaisiin ja märkiin juhliin ei polvenkorkuisia kutsuta. Itse käymme vielä keskuteluita siitä, kutsummeko häihin lapsia ja jos kutsumme, niin kenen vaiko kaikkien. Etenkin teini-ikäisten ja melkein aikuisten kutsuminen vain vanhempien siivellä tuntuu vähän hassulta.

- pari ei ajattele itseään, vaan muita. Tätä pidän suurena helmasyntinä, johon olen törmännyt joskus häissä. Sekä musiikin, juhlapaikan, ruuan ja ohjelmien valitseminen vai sen perusteella, mitä oma mummo kaipaa häihin, on aivan älytöntä. Edelleen, nämä bileet järkätään kerran elämässä. Itse emme tykkää mistään perinteisestä tanssimusiikista, joten sitä häihimme ei tule. Emme myöskään ole kesähääihmisiä, eli ei kesällä naimisiin. Myöskään hienosteleva piperrysruoka ei ole tyyliämme, joten sitä ei tule häissämme tarjoiluun. Sen sijaan raskas musiikki, valikoidut ohjelmanumerot ja juuri meidännäköinen, ei-perinteinen paikka tulevat varmasti erottamaan häämme muista ja tekemään niistä omamme. En nyt sano, että ei kannattaisi kuunnella muidenkin toiveita häiden suhteen, mutta lopulta on parin oma päätös, mitä häihin tulee ja mitä ei. Kaikista tylsimmissä vierailemissani häissä parin persoonaa ei näkynyt lainkaan. Olisin voinut astella ihan hyvin kenen tahansa häihin, enkä juuri kyseisen parin. Tällaiset häät tuntuvat tusinahäiltä, eivätkä ne jää mieleen. Häät muodostetaan helposti esimerkiksi juuri vanhusten tai lasten makua miellyttämään, enkä itse näe kovin hauskoina mitään mummohäitä, saati oikeita lastenkekkereitä. Nämä kertomani häät olivat selkeästi tehty nimenomaan parin isovanhempia ja muita vanhoja sukulaisia silmällä pitäen, mikä teki niistä tylsät.

- tunteet eivät näy ja stressi pukkaa päälle. On ymmärrettävää, että naimisiinmeno on jännittävä tilanne, ja kahden suvun ja kaveripiirin edessä alttarille astelu voi raastaa hermoja. Viikkokausien häävalmistelut kombinoituvat viimein yhteen päivään, jonka tulisi olla elämän ihanin. Ei ihme, jos pari tuntuu lähinnä tutisevilta hermokimpuilta. Mutta miksi häitä ylipäätään järjestetään, ellei niissä ole tarkoitus voida ottaa rennosti ja pitää kivaa? Kontrollifriikit eivät tietenkään osaa delegoida tehtäviä muille, mutta ainakin itse yritän olla sen verran rento, että annan muidenkin auttaa hääjärjestelyissä. Kaaso, bestman, sisarukset, vanhemmat ja mitä näitä nyt on, kaikki haluavat kuitenkin antaa pienen panoksen avunannossa. Jonain päivänä voit itse auttaa heitä heidän juhliensa järjestelyissä. On myös todella vaivaannuttavaa, mikäli pari ei tunnu häissä yhtään rakastuneilta. Tokikaan kukaan ei oleta esimerkiksi 10 vuotta yhdessä olleen parin käyttäytyvän vastarakastuneiden lailla, mutta luulisi häissä tunteiden nousevan sen verran pintaan, että edes katseet kielisivät jotain toista kohtaan olevista hellyyden tuntemuksista. Voin paljastaa, että itse tulen satavarmasti vollottamaan häissämme vuolaasti, joten tunteiden osoittamisen puutteesta ei liene pelkoa :D

- häät eivät tunnu häiltä. On toki hyvä, että nykyisin häitä pystytään järjestämään eri teemojen ympärille ja käyttää vain niitä perinteisiä elementtejä, mitä itse halutaan. Kosinnan jälkeen olen tullut entistä enemmän siihen tulokseen, että taidan sittenkin kallistua olemaan yllättävän perinteinen morsian. Aikaisemmin ajattelin, että viittaan kintaalla kaikille perinteiselle. Mutta kuten jo moneen kertaan mainittua, naimisiin mennään sillä tarkoituksella, että se tehdään vain kerran. Tästä syystä haluan häidemme olevan häämäiset, eivätkä vain bileet. Esimerkiksi teeman liian voimakas mukaantuonti, liian kasuaali pukeutuminen tai paikan epäjuhlallisuus tekisivät häistä minulle epähäämäiset. Myös juhlapaikan koristelun pitäisi jotenkin ilmentää, että tässä pidetään nyt sitten ihan kunnon juhlia, eikä vaikkapa kokousta. Enkä tarkoita, etteikö hyviä häitä voisi pitää vaikka metsässä tai jakkupukuun pukeutuneena - kokonaisuus ratkaisee. Tässäkin mennään niin syvällä makuasioiden kiemuroissa, että monelle tällaiset seikat eivät olisi haittatekijöitä, mutta minulle ne ovat.

- ohjelmaa on liikaa tai liian vähän. En ole ollut liian paljon ohjelmanumeroita sisältävissä häissä, mutta sen sijaan eräissä juhlissa tuntui tapahtuvan aivan liikaa. Ketään ei kiinnosta kuunnella enää viidettä nokkahuilunsoittajaa, kun kaikki muut serkkutytöt ovat jo omat musiikkiesityksensä esittäneet. Vieraille pitää jättää aikaa ihan vapaalle seurustelulle ja yhdessäololle. Kukaan ei loppupeleissä edes jaksa kovin montaa ohjelmanumeroa. Toisaalta häät eivät ole häät, ellei niissä ole ainakin jonkin verran seurattavaa. Usein häissä on avecceja tai kaukaisia sukulaisia, jotka eivät edes tunne ainakaan toista hääparin osapuolista, joten jonkinlainen parin persoonaa tai parisuhdetta kuvastava ohjelmanumero ei ole koskaan pahitteeksi. Lisäksi näiden myötä hääväki saa puhuttavaa, jolla voi helposti aloittaa keskustelun vaikka vierustoverin kanssa. Eli oivallinen tapa tutustuttaa ihmiset toisiinsa. Ohjelmanumeroissa tulisi kuitenkin ottaa huomioon, että ne eivät keskity liikaa vaikkapa vain hääparin kaveripiirin inside-jutuille, vaan kaikkien tulee voida seurata ohjelmaa vaivatta. On myös kivaa, että nykyisin häissä tuntuu olevan entistä enemmän tekemistä ns. omalle ajalle, kun virallista ohjelmaa ei ole - polaroid-kamerat, valokuvausseinät, parin lapsuuskuvat esillä ja kaikenlainen muu aktiviteetti on tervetullutta, etenkin ennen kuin bileet varsinaisesti lähtevät käyntiin. Asia erikseen ovat leikit, joihin porukan on pakko osallistua. Hyi! Itse inhoan kaikenlaisia mukahauskoja leikkejä, joihin osallistumisen annetaan ymmärtää kuuluvan kaikille. Valinnanvapautta pliis, kaikki eivät ole mitään leikkijöitä.

- ruoka on huonoa tai se loppuu kesken. Ruoka on tietysti makuasia, eikä kaikissa häissä ole tarkoituskaan kestitä vieraita jumalattomalla vuorella sapuskaa. Mutta mikäli ruokaa on tarjolla, niin mielestäni senkin kanssa voisi käyttää pikkuisen ajatusta. Vaikka budjetti olisi niukka, niin hyvää ruokaa saa silti kyllä aina jostain taiottua. Parin kuuluu tietysti valita ruokia, joista itse pitää, mutta tässäkin kohtuus - tulisten itämaisten ruokien ystävien kannattaa varautua siihen, että kaikki eivät välttämättä pysty syömään kovin voimakkaasti maustettua ja erikoista ruokaa. Toisaalta myös kuivakka karjalanpaisti ja keitetyt perunat -kombo saisi kyllä ainakin oman ihoni kananlihalle heti tylsyydellään.

- häiden punainen lanka on kadoksissa. Vaikka häissä ei olisi varsinaista teemaa, niin olisi silti kiva, kun olisi edes joku "juttu". Väri, teemakukka, mikä hyvänsä. Olin viime kesänä häissä, joissa kuljetettiin pitkin iltaa mukana parin innostusta japanilaiseen kulttuuriin, ja teemaa oli osattu tuoda juuri sopivissa määrin mausteeksi juhliin.Toisaalta useammissa häissä on selkeästi vain päätetty kyhätä jonkinlaiset häiden kaltaiset viritelmät pystyyn, eikä ole yhtään mietitty palasten loksahtelua yhteen. Nimenomaan häiden yhteneväisyyden takia punaisen langan määrittely olisi tosi jees. Vaikka häät eivät järjestäjää itseään hirveästi kiinnosta, niin ihan samalla vaivalla niistä tekee kuitenkin vieraille kivat kuin tylsät.

Ja lopuksi: kuten sanottua, mielipiteitä on monia. Varmasti meidänkin häistä tulee ihan paskat monenkin eri ihmisen mittapuulla. Mutta toisaalta tiedän ja uskon, että niistä tulee sekä meille että monelle vieraalle tosi ikimuistoiset ja ihanat.