Rumaa, mutta hyvää ja TERVEELLISTÄ ruokaa. |
Haluaisin jakaa pari hyväksi havaitsemaani vinkkiä siihen, miten voi syödä vähän terveellisemmin ennen häitä. Ehkä tärkein liittyy ylläolevaan kuvaan: syö monipuolisesti ja tasaisin väliajoin. Itse olen todella lihan ystävä, enkä oikeastaan tykkää kasviksista juurikaan. Rehupuoli on sellaista pakkopullaa, jota kyllä arjessa harrastan, koska tiedän sen terveelliseksi. Kun kasviksia lappaa kuitenkin lautaselle monipuolisesti ja eri tavoin valmistettuna (raaka, paistettu, uunissa kypsytetty, keitetty ja mitä näitä on), niin niitä tekee oikeasti mieli syödä. Lisäksi huomasin aluksi suunnittelevani syömisiäni kliseisen kana-ja rahkapainotteiseksi, mutta eihän se niin toimi. Olen vetänyt pitkin näitä kahta kuukautta kaikkea kalasta makkaraan ja proteiinivanukkaasta jugurttiin. Jaksaa taas mussuttaa sitä kanapihviä, kun on saanut välissä kunnon uunilohta. Suunnittelen aina muutenkin ostoslistat tosi tarkkaan, että ruokavaliomme olisi vaihteleva ja monipuolinen.
Toinen vinkkini liittyy sitten tuohon edelliseen kommenttiin, eli suunnitteluun. Kauppaan kannattaa ja pitää ehdottomasti mennä ostoslistan kanssa. Ostoslista puolestaan kannattaa laatia sen mukaan, mitä aikoo kokata. Kun ostaa vain niitä mitä oikeasti tarvitsee, eikä lapa kaupassa väsyneenä ja kyllästyneenä ostoskoriin vaan kaikkia herkkuja, niin jääkaappiin ei tule turhia houkutuksia. Myös hedelmät maistuvat ihan eri tavalla, kun niitä on kotona saatavilla runsaasti ja erilaisia. Suunnittelemalla nälkäkiukkukaan ei pääse yllättämään, ja on aina varannut terveellistä syötävää nälän iskiessä.
Kolmas vinkki on suosikkini, eli salliminen. Itse olen tosiaan pitänyt yhden herkkupäivän viikossa, mutta olen kuullut joidenkin toimivan esimerkiksi yhden pienen herkun päivässä -taktiikalla. Tämä pieni herkku voisi olla vaikkapa mehujää, pari palaa suklaata tai mitä nyt sitten mieli tekeekään. Toisaalta olen itse vetänyt kerran dieettikauden niin, että mässäsin melkein joka päivä jotain herkkuja, mutta laskin kaloreita tosi tarkasti. Ja oikeasti laihduin samalla. Herkkuperseille tämä on myös ihan loistava taktiikka, jos vaan jaksaa kuuliaisesti laskeskella kaiken syömänsä. Totaalikieltäytyminen kostautuu pidemmän päälle, ja etenkin häitä suunnitellessa vaarana on, että iskee kiukku tai kaikki energia menee kielletyn hedelmän miettimiseen. Olen pyrkinyt tällä kuurilla korvaamaan hiilihydraatteja paremmilla vaihtoehdoilla, mutta en todellakaan ole sulkenut pastaa tai perunaa ihan kokonaan pois. Lähinnä tehnyt useammin jotain muuta.
Aion itse vetää nämä tulossa olevat viimeiset pari viikkoa entistä kunnianhimoisemmin. Tuleva viikko kuluu vähäkalorisella ruualla (hurraa pussikeitot), ja ihan viimeinen viikko vedetään vyö vielä astetta kireämmin. Viimeisen viikon tavoite on puhdistaa kroppa ylimääräisestä nesteestä ja kuonasta. Tämä siksi, ettei minua turvottaisi mistään, ja jotta normaalisti melko huono ihoni olisi mahdollisimman hyvässä kunnossa. Tiedostan suurimman syyn tälle kahden kuukauden kuurille löytyvän ihan oman pääni sisältä: haluan TUNTEA olevani kauneimmillani hääpäivänä. Terveellinen ruoka tuo ihan oikeasti myös terveellisemmän ja paremman olon, joka vaikuttaa kokonaishyvinvointiin ihan uskomattoman paljon. Jos voin hyvin, on minulla mukavampi olla. Mutta valehtelematta kyllä se kaikista paras olo silti tulee vasta, kun on syönyt puoli levyä suklaata...
Olen tänään ruuan miettimisen ohessa tulostellut, leikellyt ja askarrellut häiden paperipuolta. Uskomatonta, miten paljon sitä tulee näinkin pieniin häihin! Toisaalta meillä on aika paljon ohjelmaa, joissa paperia vaaditaan, joten sinänsä ei tullut yllätyksenä. Myös kaikki ohjelappuset sekä ruokien kyltit piti tehdä.
Valitsin paperilappuihin teemaamme sopivia värejä eli ruskeaa, oranssia ja valkoista. Nämä lippuset eivät todellakaan ole olleet tärkeysjärjestyksessäni ensimmäisiä mietittäviä, pääasia että ne ovat olemassa. Luulisin, ettei ketään tosissaan jaksa kovin kauaa kiinnostaa, minkä näköinen vaikkapa häiden valokuvabingopaperi on. Tästä syystä näihin käytetty energia on todellakin jäänyt vähäiseksi moneen muuhun visuaaliseen tekijään verrattuna.
Häihin on enää alle kaksi viikkoa!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti