maanantai 28. elokuuta 2017

Häävieraan roolissa

Kyllä sitä huomaa katselevansa toisten häissä ollessa ihan eri silmällä kaikkia valintoja, kun on omatkin bileet tulossa. Olimme siis tosiaan viikonloppuna poikaystäväni serkun häissä Satakunnassa, perinteisten maalaishäiden kaavalla mentiin eli vihkiminen kirkossa ja sitten työväentalolle juhlimaan. Sää oli harmillisesti todella kylmä ja vettä tihkutti kuuroittain, joten kivannäköinen pihapiiri jäi hyödyntämättä oleskelun suhteen.



Häissä oli teemavärinä vaalea lila, jota oli käytetty kuuliaisesti jokaisessa siihen sopivassa paikassa. Nykyajan perinteistä mukana oli ainakin karkkibuffet, photobooth hassunen hattuine ja laseineen sekä polaroid-kameroineen (kuvat menivät suoraan vieraskirjaan, johon vieraat saivat tarinoida oman kuvansa kohdalle) sekä pieni karkki-ja mietelauselahja jokaiselle vieraalle. Vanhemmista perinteistä mukaan olivat päässeet sulhasenryöstö, kimpunheitto sekä sukkanauhan heitto. Myös parin häävalssi, kakunleikkauksen yhteydessä polkaiseminen sekä vanhanajan tanssimusiikkia soittanut hääbändi löytyivät ohjelmanumeroista. Muuna ohjelmana ja "tykötarpeina" mainittakoot polttarikirja morsiamen polttareista, "nouskaa seisomaan jos olette sulhasen serkkuja" jne -leikki ja "kumpi teistä määrää kaapin paikan/siivoaa useammin/" -leikki (toteutettuna Barbeilla).


Hyvä huomio lapsihäitä järjestäville: häiden karkkibuffet avattiin jo hyvissäajoin, ja lapsille annettiin pussilliset karkkia. Tämä esti varmasti heidän kitinänsä ja vähensi heidän muun viihdyttämisensä tarvetta. Lapsivieraat katosivat kyllä nukkumaan ihan huomaamattani ennen varsinaisen biletyksen alkua, mikä palveli varmasti jokaista vierasta.

Kivana yksityiskohtana teetetyt lautasliinat.


Kaikilla vaikutti olevan näissä häissä kivaa. Huomionarvoisena seikkana omaan häihini poimin ainakin sen, että vieraille pitäisi keksiä odotusajoiksi jotain tekemistä - nyt vieraille tuli hieman liikaa ns. turhaa aikaa, kun odoteltiin ruokaa, ohjelmaa ja milloin mitäkin, eikä sen takia uskallettu poistua juhlatilasta esimerkiksi vessaan tai tupakalle. Vaikkapa taustalla soiva musiikki olisi tehnyt ihmeitä näihin hetkiin, nyt se oli ilmeisesti unohdettu. Kiinnitin huomiota myös kahden kaason työmäärään, he tuntuivat juoksevan koko ajan hoitamassa jotain tärkeää. Onnistuneemmalla delegoinnilla tai järjestelyllä ennen juhlia kaasotkin olisivat saaneet ottaa rennommin, minkä yritän varmasti itse omissa häissä ottaa huomioon. Toivon kaason ja bestmanien olevan lähinnä tärkeänä apuna, ei suinkaan työjuhtina.

Eräänä huomiona haluaisin muistuttaa myös, että tämmöisissä hieman isommissa kuin parinkymmenen hengen häissä kannattaa kiinnittää huomiota vieraiden jonottamiseen. Näissä häissä oli ehkä kahdeksisenkymmentä vierasta, joiden jonottaminen ensin onnittelujonoon, seuraavaksi suolaiselle buffetille ja sitten kakulle otti aikaa runsaasti. Vieraat ohjattiin jonoon pöytäkunnittain, ja omani oli perinteisesti aina se viimeinen pöytä joka pääsi jonoon. Tätä järjestystä voisi vaihtaa välillä ihan tasa-arvon nimissä :) Onneksi jonot etenivät kuitenkin suhteellisen sujuvasti.

Nyt tiedossa ei sitten olekaan yhtään hääjuhlaa ennen omia. Saa nähdä, ehtivätkö jotkut lähipiirissä naimisiin vielä ennen meitä. Olisi kiva päästä häihin vielä ainakin ensi kesänä ennen omia juhlia!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti