Tiekyltit ja DIY-kehys lapsuuskuville

Vietin tänään päivää askarrellen hääjuttuja. Siinä missä muiden häihin olen osallistunut helkkarimoisella yksityiskohtien pilkulleen suunnittelulla, niin omissani näköjään menen vähän minne fiilis kulloinkin johdattelee. Toisaalta olen ehdottomasti sitä mieltä, että hetkellinen inspiraatio toimii näissä luovissa jutuissa kaikesta parhaiten, ja lopputulos on yleensä parempi kuin tarkkojen raamien mukaan mentäessä. Go with the flow on luovuuden kanssa siitä hyvä asenne, että omia alkuperäisiä ideoitaan voi aina lennossa parannella, jolloin lopputulos paranee väkisin. Tietysti tämä toimii vain niissä olosuhteissa, kun askarteluun ei ole varattava juuri tiettyä määrää kutakin materiaalia, vaan voi hyödyntää laajempaa arsenaalia.

Tarkoista raameista puheenollen. Halusin häihimme esille sekä minun että mieheni lapsuuskuvia, ja niihin piti tietenkin saada jonkinlainen esillepano. Koska saatavillani on vanhaa lautaa, niin kehyksen tekeminen itse muodostui helpoimmaksi vaihtoehdoksi. Valitsin tarkoituksella kulunutta punaiseksi maalattua lautaa, jotta lopputulos erottuisi puunvärisellä juhlapaikalla muusta tilasta. Hioin laudat kevyesti ja sahasin ne, ja tuleva puolisoni naulasi ne taustapuolelta yhteen. Eipä askartelu juuri tämän helpommaksi mene. Pyörittelin päässä vaikka millaisia visioita kehysten koristeluun, mutta loppujen lopuksi alkuperäisten ideoiden sommittelu puulle ei näyttänyt yhtä hyvältä kuin päässäni. Päädyin lopulta kuumaliimaamaan kehyksiin vaahteraköynnöksen lisäksi tekoruusua ja männynkäpyjä. Sain myös elämäni ensimmäisen oikeasti kivuliaan kuumaliimapalovamman kahteen sormeeni, vaikka käytän kuumaliimaa arjessani yhtenään. Mutta tässä se nähdään, heti kun itselle tekee...Kehyksestä tuli oikeastaan parempi kuin ajattelin, ja se sopii häidemme visuaaliseen ilmeeseen kuin nakutettu. Vaikkakin alunperin olin sitä mieltä, että ei missään nimessä tekokukkia mihinkään :D Kehykseen kiinnitetään vielä pellavanarua, johon kuvat ripustetaan pyykkipojilla. Sijoituspaikaksi häämestoilla päätynee jälkiruokapöytä, sillä muita järkeviä paikkoja näin isolle koristeelle en ainakaan käynnillämme keksinyt.

Toinen mistä en tehnyt kovin tarkkoja suunnitelmia etukäteen olivat tiekyltit. Opasteet ovat kuitenkin sananmukaisesti ohimenevä koriste, jota ei katsota sen pidempään. Riittää, että on jotain kertomassa oikean suunnan, ja että se jokin on tarpeeksi selkeä. Sahasin asuintalostamme puretusta, harmahtavan siniseksi maalatusta laudasta sopivat pätkät, maalasin jollain jämämaalilla nimikirjaimemme ja kuumaliimasin kankaiset vaahteranlehdet. Meidän näköistämme, helppoa ja häiden teemaa esille tuovaa. Kirjaimet olisivat toki voineet olla ohuemmatkin, mutta näkyvätpähän nyt ainakin, vaikka hääpäivä olisi sumuinen.

Näistä puuttuu tietysti vielä "jalat", mutta ne nyt iskee äkkiä jostain rimasta. Olisi hirveä hinku askarrella häihin vielä vaikka mitä! Tässä vaiheessa ei vaan oikein ole enää mitään, mitä pystyisin tekemään: jäljelläolevat askartelut liittyvät eläviin kasveihin, joten ne jäävät viimetippaan. Myös ohjelmalippuset pöytiin odottavat tulostusta vielä jonkun aikaa, kunnes ohjelma lyödään lopullisesti lukkoon.